|
Kilpailuetuna kehittämiskohteiden runsaslukuisuus
Asiakas on saanut jopa 200 kehittämiskohdetta.
Jorma Impilä, tuotantopäällikkö |
Case:
Antti-Teollisuus Oy
"Työntutkimuksien avulla tehtiin toimiva suorituspalkkaus useille osastoille
ja osa kannattavuuden paranemisesta on tullut tätä
kautta. Laivojen ovien valmistuksessa tuottavuuden paraneminen
työntutkimusten kautta on ollut suurin. Työntutkimukset hoidettiin täsmällisesti ja tehokkaasti. Dokumentointi
hoidettiin alusta asti hyvin."
Case:
Orion Oyj, Turku
Risto
Hämäläinen, Tehtaanjohtaja
Mikko Skyttä, Kehitysinsinööri
Juho Hellman, toiminnankehittäjä |
"Työntutkimuksen avulla saimme arvokasta tietoa siitä, miltä osaston
toiminta näyttää ulkopuolisen ammattilaisen
silmissä. Työntutkimus onnistui hyvin, vaikka lääketuotanto ja sen lainalaisuudet
asettavat työlle omat haasteensa. Suoritettujen tutkimusten
avulla saimme uusia toimintaa tehostavia toimintamalleja sekä
-metodeja, jotka olisi saattanut jäädä huomaamatta
ilman ulkopuolisen näkökulmaa. Tulosten perusteella
voimme yhä kehittää osaston toimintaa sekä
huomioida erityiskohteet tulevissa tilasuunnitteluissa. Projekti
eteni jouhevasti suunnitelman mukaan ja tarvittavat tutkimukset
suoritettiin erittäin joustavasti."
Olen työskennellyt konsulttina mm. seuraavissa yrityksissä: |
|