Tuotannon pullonkaulat selviäisivät työntutkimuksella (09/2008)
Pk-yritykselle usein yllätys, mitä tuotannossa oikeasti
tapahtuu
Työntutkimus ei ole enää sitä,
että kellokalle käy hiostamassa työntekijöitä
nopeampiin suorituksiin. Työni on
paljolti myös kehittämistä, mutta
kehittämään ei pysty tutkimatta
ensin, mitä kaikkea työhön kullakin
työpaikalla kuuluu, kertoo Anne Kupiainen,
jonka konsulttiyritys Konsultointi Welldone
tekee mm. erilaisia työntutkimuksia.
Tutkimukseen
kuuluu siis tuo eri työvaiheisiin kuluvan
ajan mittaaminen, mutta myös paljon muuta.
Työ jaotellaan osiin, joita ovat mm.
valmistelu, itse tekeminen, apuaika, tauot ja
erilaiset häiriöt. Siinä sitten
selviävät myös ongelmat ja kehittämiskohteet:
tuotannon pullonkaulat esimerkiksi.
-
Monesti työpaikalla tiedetään,
että jossakin nyt mättää,
mutta he eivät itse sitä näe, kun
vuosikaudet asiat on tehty niin kuin ennenkin.
On hyvä kun joku ulkopuolinen kyseenalaistaa,
miksi teette juuri näin, Kupiainen selventää.
-
Tavoitteena on lyhyt läpimenoaika, tasainen
kuormitus, työn sujuvuus ja varastojen pienuus.
Usein ehdotan itse muutoksia, mutta monesti myös
yritys itse tekee ne, kun näkee, mitkä
ovat ne todelliset tuottavat työvaiheet.
Se tulee monesti yllätyksenä
aijaa, tehdäänkö me todella noin?
Anne
Kupiainen tekee työtään yli 20
vuoden kokemuksella teollisuudesta ja konsultoinnista,
vaikka oman yrityksen hän perustikin vasta
vuonna 2004.
-
Minulla on työntutkimuskoulutus vaatetusteknikon
koulutuksen kautta, mutta teoria ei riitä
näissä töissä mihinkään.
Täytyy olla paljon käytännön
kokemusta ja on tärkeää, millainen
on ihmisenä: kaikki eivät näissä
töissä pärjää. Työntutkimus
tehdään aina yhdessä koko henkilökunnan
kanssa ja monta kertaa muutos on vaikeaa. Mutta
kun on hyvät perustelut, muutoskin hyväksytään.
Työntutkijan työn tuloksia voidaan käyttää
mm. tuotteiden hinnoitteluun, kapasiteettilaskentaan
tai suorituspalkkauksen perusteeksi.
Esimerkiksi tuotteiden hinnoittelu on monella
pk-yrittäjällä tehty ihan mutu-tuntumalla,
tietämättä, kuinka kauan tuotteen
valmistus oikeasti kestää. Varsinkin
pk-sektorilla olisi paljon tarvetta työntutkimukselle.
Siinä ei ole kyse isoista panostuksista.
Muutaman päivän ajankäyttötutkimus
riittää usein selvittämään
yrityksen nykytilan, Anne Kupiainen kannustaa.
Tuotteiden työaikojen selvittämiseksi
on syytä varata enemmän aikaa.
Konsultin palkkaamiseen pk-yritys voi saada myös avustuksia
esimerkiksi ELY-keskuksien kautta. |